Kävin eilen moikkaamassa pikkusiskoani Susannaa ja tutustumassa Viiru-nimiseen kissapojuun. Minunhan kovasti tekisi mieli ottaa kissa meille, mutta järki (onko sitäkin muka?) sanoo "EI" toistaiseksi. Ehkä joskus myöhemmin, isompaan asuntoon.

Eilen pääsin kuitenkin leikkimään Viirun kanssa ja rapsuttelemaan sitä. Muutaman kissamaisen hyökkäyksenkin sain nähdä leikin lomassa. Hauskaa sekin, että meidän laservalokynä on päässyt hyvään kotiin, jossa sitä arvostetaan...! k025.gif

Koiraihmisenä en oikein osannut leikkiä Viirun kanssa aluksi, kun se ei totellut mua ollenkaan, vaan teki niinkuin tahtoi! Melko kärsivälisesti sitä sai houkutella leikkiin, mutta se olikin sitten kivaa, kun sai Viirun innostumaan.

Loppuillasta leikimme suolatikuilla, joita Viiru olisi halunnut syödä ja tuli tassuilla räppäämään ja kylkeen kyhjöttämään. Vallan valloittava tapaus! s030.gif

Minusta Jadenkin olisi ihan hyvin voinut ottaa mukaan kisua tapaamaan, mitäköhän tytsä olisi tykännyt? Naapurin kissaa Jade komentaa kovasti, jos se verkkaasti kulkee liian läheltä meidän pihaa, mutta luulen, että Jade siltikin haluaisi vain leikkiä sen kanssa... Tosin kissa ei varmaan innostui Jaden leikeistä p030.gif


Nyt kaikki koirat pois monitorin äärestä... Tässä pari kuvaa Viirusta.

viiru_sussu007.jpg
Viiru hakee herkkuja.

viiru_sussu021.jpg