Bloggerin testailu jatkuu. Niin jatkuvat myös Vuodatuksen ongelmat, joista tänäänkin olen saanut osani katoavien blogikirjoitusten muodossa, yleisenä hitautena ja tökkimisenä. Ja näistähän on saanut valittaa jo useamman kuukauden ajan. Välillä pientä parannusta tuntuu tapahtuneen ja sitten jatkuvat samat vanhat probleemat. Alkaa kyllästyttää...

Kuviteltua pysynee toistaiseksi Vuodatuksessa. Sitä tulee päiviteltyä harvemmin ja Vuodatuksen hitautta kestänee pienissä annoksissa.

Jos Vuodatuksessa ei tapahdu merkittäviä muutoksia, jäämme Bloggeriin pysyvästi. Seuraillaan tilannetta. Kuten jo tuossa aikaisemmin kirjoitin, Vuodatuksella on puolensa Bloggeriin verrattuna. Bloggeri taas miellyttää silmää yksinkertaisuudellaan ja kuvat voi avata oikeankokoisina omaan ikkunaansa. Kuvien sijoittelu tekstiin ei ole niin yksinkertaista kuin kuvittelin, mutta bloggerissa kuvat näyttävät paremmilta tekstin lomassa.

Jaden blogi löytyy siis toistaiseksi täältä ja päivitykset tulevat sinne.

Blogin osoite on: http://bellabambina06.blogspot.com/

DSC_0189.jpg