Sunnuntai-illalle meillä oli Paulan kanssa ohjelmassa pientä jälkeilyä Jadelle ja esineruutu Poppikselle, jonka jälkeen lähdimme uittamaan koirakolmikkoa (mukana myös Hippa-neiti, joka tekee debyyttinsä Jaden blogissa!) läheiselle lammikolle. Koirat "uivat" ja blogisihteerit napsivat kuvia :)
Jade huomasi, että Hippakin on mukana...!
Kukaan ei oikein uskaltautunut uimaan. Turkit kuitenkin saatiin märiksi ja mukavan hiekkaisiksi loiskuttelemalla matalimmassa kohdassa.
Jaden ja Popan välille syntyi ihan oikea rähinäkin, ensimmäistä kertaa, ilmeisesti kallisarvoisen kepin takia. Kamut jatkoivat pian kiltisti leikkejään, Paulan vähän ärähdettyä.
Jade ei aluksi tuntunut kiinnittävän mitään huomiota Hippaan. Kuten aina, Jaden idoli Poppis oli niin kiinnostava, ettei mitään muuta maailmaan mahtunutkaan.
Ollaanko kamuja?
Hippa rentoutuu leikin ja paimentamisen lomassa.
Koska koirat eivät suostuneet uimaan blogisihteereiden mieliksi kuvia varten, päätettiin hakea muutama keppi ja heitellä niitä houkutukseksi. Sittenkin, vaikka aikaisemmin eräästä kepistä olivat eräät jo rähisseet...
Suunnitelma epäonnistui! Kepit kelluivat liian syvälle vesipetojen mielestä, ja sen sijaan että joku urhea olisi uinut keppien perään, päättivät nämä veijarit kytätä keppejä rannassa. Muutama uskalias yritys keppejä kohtaan tehtiin kyllä...
Jade vain on tottunut Patelan ja Hietasaaren rantoihin, jossa termi "äkkisyvä" on ihan vieras!
"Tulkaa tännepäin, keppiset!"
Jee, se tuli rantaan!
"Kuka saa mut kiinni?"
Poppiksen vuoro kytätä keppejä... "Tänne keppikeppi!"
Liian kaukana!
Siellä ne kepit lipuu kauemmas vaan...
Lopuksi kaikki saivat omat keppinsä!
Kallisarvoiset aarteet.
"Tää oli muuten mun!"
Uinnin jälkeen ei ole mitään sen parempaa kuin tapella ja möyriä hiekassa!
Jade lähettää terkut uimakamuilleen Hipalle ja Poppikselle, sekä virallisen kutsun tulla uimaan Karinkannan rantavesiin, jossa saa kilometritolkulla juoksennella ennen kuin tarvii oikeasti uida!
sunnuntai, 27. toukokuu 2007
Kommentit