Nyt ilmat vihdoinkin lämpeni niin, että Jadekin pääsee taas polskuttelemaan. Viileähköjen ilmojen lisäksi vesileikeistä meitä pidätteli Jaden expotti, joka viime viikon alusta laitettiin punkkien sun muiden varalle.
Toistaiseksi meillä on ollut hyvä tuuri punkkien suhteen, Dinalta koko elämänsä ensimmäinen punkki löytyi toissa viikolla. Dina onkin melkoinen rämeikössä rämpijä ja kieriskelijä ;)
Tämän viikon koulutusohjelmaan kuuluu tokoilua ja jälkeä ajattelin Jaden kanssa ottaa. Sopivaa metsikköäkin katselin, mutta taidetaan lähteä vähän kauemmas Karinkannasta jälkeilemään. Täällä on niin paljon polkuja joka suuntaan ja porukkaa piknikillä ym.
Tokoilemaan mennään joko Paulan ja kumppanien kanssa, tai sitten tokotamme itsekseen tuolla lähiniityllä. Treenamme varmaan seuraamista ja noutoa. Seuraamisesta huomio, että pitäisi ehkä ottaa ruokakuppi mukaan: Jaden seuraamispaikka ja kontakti on täydelliset, kun kuljen täysi kuppi kädessä ;)
Ensi viikolla päästään varmaan jo harjoittelemaan agilitya. KAS:sin jäsenyys paperit tulivat ja nyt pääsemme sitten seuran kentille treenailemaan. Tarkoitus olisi heinä-elokuun aikana saada kaikki perusjutut hallintaan.
maanantai, 18. kesäkuu 2007
Kommentit