Vihdoinkin meillä on alkanut tapahtua edistystä ruutuilussa. Aiemminhan ongelmana on ollut se, että Jade ei tuo löytämiään esineitä minulle. Nyt kokeilimme nopeuttaa tahtia esineen viemisessä ja koiran lähettämisessä. Tällä tuntui olevan iso merkitys Jadelle. Myös oma palkkaaminen oli nopeampaa ja kannustukset ja kehut ISOJA. Jadelle vietiin kolme esinettä, se löysi ja toi esineet minulle. Muutaman kerran lähetin uudelleen, mutta todella hienosti se sujui kaiken kaikkiaan! Olin tosi innoissani siitä. Niin pienistä jutuista voikin olla kiinni!
Nyt vain lisää treeniä ruudun kanssa! Personal coachimme Paula ansaitsee taas kiitokset!
Jäljelläkin meillä meni tosi hyvin. Paula teki Jadelle kaksi noin 30m jälkeä, joista toinen vanhentui noin 10min. Molemmilla jäljillä oli 4 keppiä. Jade ajoi jälkeä hyvin, löysi kepit ja toi ne, kun sain nopeutettua palkkausta, ja jatkoi jäljen ajamista ilman uudelleen lähettämistä, kuitenkin ilman turhan hötkyilyä.
Todella hyvät treenit meille. Ehkä tästä parivaljakosta vielä saadaan toimiva tiimi jäljestykseenkin :)
Mukana treenaamassa olivat Poppis ja Nuusku, joiden työskentelyä seurasin kamera kädessä. Poppis on edistynyt hurjasti tämän kesän aikana! Nuusku-herralla on ollut taukoa useampi vuosikin sairastelun vuoksi treeneissä, mutta innostunut ja tarkka tämä poika oli ainakin jäljellä, jossa makkarakuppi odotti uurastajaa.
Tässä muutama otos.
Poppanen tuo esinettä
Nuuskun vuoro kokeilla ruutua pitkästä aikaa...
Löytyi!
Nuuskun työskentelyä jäljellä
Helppo homma!
Ja lopussa häämötti makkarapurkki, aarteista parhain.
Poppasen vuoro!
"Kato mitä löyty!"
sunnuntai, 15. heinäkuu 2007
Kommentit