Tänään pääsimme sitten treenaamaan agia Hietasaareen. Puomin alastuloa ei voitu harjoitella, koska puomi oli epäkunnossa ja siirretty syrjään. Myöskään pöytää ei ollut. Otimme sitten niitä mitä pystyttiin, eli hyppyjä, putkea, keppejä ja hyppy+putki. Pääpaino oli harjoitella ohjaamista molemmin puolin ja saada Jadelle onnistumisia.

Keli on vähän turhan kuuma harjoitteluun, eikä Jadelle maistunut namit ollenkaan, joten niillä oli turha yrittää palkata. Onneksi mukana oli agi-pallo, minkä perässä Jade juoksi ja hyppi esteet hienosti.

Hypyissä edelleen vasemmalta puolen ohjaaminen tökki. Jade lähti kiertämään estettä ja juoksemaan kohti putkea. Oikealta puolen meillä jo sujuu jotenkuten tämä touhu. Muutaman kerran rima tippui (ne oli 55cm, laskin 45cm), mutta niissä ohjaaminenkin oli vähän jälkijunassa.

Putkeen osasin ohjata molemmin puolin ja palkkasin pallolla. Putket olivat vähän kaarella. Jade syöksyi putkiin innolla - kuten aina ennenkin.

Keppejä siellä ei ollut lyhyempää sarjaa (eli sellaista 6 kepin telinettä) ja Jade hyytyi kesken kaiken. Oma vetäminenkin oli kyllä tosi töksähtelevää ja surkeaa. Sitä pitäisi harjoitella nyt ilman koiraa muutaman kerran.

Myös yhdistelmä hyppy+putki onnistui oikealta puolen ohjattuna hyvin, ja vasemmaltakin puolen mentiin varmaan kerran loppuun asti.

Ihan hyvä pikkutreeni. Kiitos äidille avusta  hyppyesteillä ja kuvista! :)


780746.jpg


780759.jpg
"Putkeen putkeen putkeen!"

780749.jpg

780758.jpg
Agipallo on pop!

780769.jpg
"Mä jään tänne, kiitti vaan!"

Parasta Hietsun agikentässä on se, että sieltä on lyhyt matka uimaan.
780865.jpg

780856.jpg

780853.jpg

780870.jpg

780873.jpg