Minulla ajatus toisesta koirasta, ensimmäisestä ikiomasta, syntyi pian Dina-cockerin vähän kasvettua. Halusin oman koiran, jonka kanssa lenkkeillä ja harrastaa, sekä ajatuksena oli myös että Dina saisi kaverin. (Öhöm, kaikkihan tietää ettei se ihan mennyt nappiiin...)
Rotuja pyörittelin mielessäni useampaa. Luin kaikki kirjaston koirakirjat ja roikuin netin koirapalstoilla. Rodun miettiminen oli hauskaa, kaikki siihen liittyvä suunnittelu ja pohtiminen. Mitä haluan koiralta? Millaisen koiran kanssa pärjään? Mitä haluan koiran kanssa harrastaa?
Tiesin, etten halua toista metsästysviettistä koiraa. En halunnut myöskään mitään jättirotua syömään minut perikatoon, enkä mitään pienenpientä ja tuhottoman kallista fifiä ;) Turkiltaan koira sai olla suhteellisen helppohoitoinen, ei ainakaan trimmattava. Halusin koiran, josta olisi moneen menoon, mutta jonka kouluttamisesta aloittelijakin suoriutuisi, mutta toisaalta koiran, jossa on luonnetta ja haastettakin.
Mietin labradorinnoutajaa aluksi, väriltään ehdottomasti ruskeaa, mutta jotenkin se ei tuntunut minulle sopivalta. Labradorinnoutajia on kuitenkin melkein jokatoisessa taloudessa, eikä se luonnekaan tai olemus ollut ihan sitä mitä etsin.
Pk. collie oli listan kärkipäässä pitkään. Ainoa, mikä colliessa mietitytti oli sen maine "huonohermoisena" koirana. Erityisen ihastunut olin blue merle väritykseen (olen kyllä vieläkin). Jos joskus hamassa tulevaisuudessa törmään pentueeseen, jossa on näyttäviä sekä toimivia, vahvaviettisiä pentuja, collieta voisin harkita uudelleen.
Dobermann käväisi myös ajatuksissa, mutta loppujen lopuksi sen ulkonäkö ja haasteellisuus karsi kyseisen rodun listalta.
Myös ne perinteiset, tämän hetken suosikkirodut, bordercollie ja australianpaimenkoira kiehtoivat - ja kiehtovat edelleen. Kauniita, monipuolisia harrastuskoiria, mutta niiden energisyys ja loputtomalta vaikuttava tekemisen tarve oli minulle vähän liikaa. En kuitenkaan halunnut koiraa, jonka kanssa olisi PAKKO koko ajan harrastaa ja touhuta. Sellaisen kuvan oli varsinkin bc:sta saanut.
Belgianpaimenkoira tuli listalle kuin vahingossa. Rotu oli minulle melko uusi tuttavuus. Tervuja olin nähnyt, mutta en koskaan huomioinnut mitenkään erityisesti. Kun tutustuin rotuun paremmin, tajusin miten monipuolinen koira belgi on. Sen kanssa voi harrastaa melkeinpä mitä tahansa. Ulkonäöltään se on kaunis ja ylväs, eikä turkissa hirveästi ole tekemistä. Kooltaan kompakti kaveri, ei liian pieni eikä iso. Toki energinen paimenkoira, mutta innokas tekemään ja oppimaan, ja osaa rauhoittuakin.
Kun sitten tutustuin Saaraan, Jaden kasvattajaan ja hänen belgeihinsä, päätös oli tehty. Minusta tulisi pienen mustan belgitytön omistaja. Jade tuli minulle sijoitukseen ja nyt tuo kakara on 15kk ikäinen.
Jaden myötä olen tullut ainakin yhteen päätökseen: belgianpaimenkoira on ehdottomasti minun rotuni! Edelleen pitäisin rodun parhaimpana valttina monipuolisuutta, älykkyyttä ja intoa oppia ja tehdä. Jotenkin minun silmääni on myös alkanut näyttää, että belgialaista kauniimpaa koiraa ei olekaan! Lakenois ja malinois edelleen vähän vähemmässä määrin.
Varmaa on, että minulla tulee belgi aina olemaan. Kasvattamistakin pohdin tosissani, sillä tämän rodun tulevaisuus kiinnostaa kovasti; omalta osaltani haluaisin siihen tulevaisuudessa vaikuttaa niin, että meillä on jatkossakin terveitä, kauniita, toimivia, vahvahermoisia ja -viettisiä belgejä.
Ja vielä kuva vastauksena kysymykseen miksi belgi. No dah!
Kommentit