Tänään oltiin reippaina tokoilemassa. Kävelimme vesisateessa Kuivasjärvelle 45 minuutissa ja löysin kivan reitin meille (pitää vielä tarkistaa kartasta oliko kyseessä oikotie vai kiertotie) Ritaharjun läpi.

Alotimme tokoilut juttelemalla tavoitteista. Minulle ne on ihan selvät tässä vaiheessa: alokasluokan liikkeet kuntoon ja varmuutta molemmille, ja keväällä kilpailemaan. Erityisesti haluan painottaa seuraamista ja luoksepäästävyyttä nyt treenaamisessa.

Ennen varsinaista treenailua otimme kontaktiharjoituksia. Jade piti kontaktia hyvin koko ajan.

Aloitimme perusasennolla. Pitkän lenkin päätteeksi Jaden oli vaikea istua aloillaan ja keskittyä. Minua taas häiritsi Jaden remmi, joka sotkeutui jalkoihin koko ajan - pitäisi harjoitella liikkeitä niin, että Jade on kiinni (kaikki koirat piti pitää kiinni). Kontakti oli tosi hyvä tässäkin ja ohjaajakin sen sanoi meille. Eli jotakin positiivista. Jade jäi vähän taakse istumaan ellen ottanut korjaavaa askelta - tästä pitäisi muuten oppia pois, paikan pitäisi olla heti kerralla oikea.

Harjoittelimme myös kontaktin pitämistä niin, että kuusi koirakkoa muodosti "kujan", jota pitkin yksi koirakko käveli - tarkoitus oli, että kaikki koirat pitivät kontaktia ohjaajaan, eivätkä kuikuilleet muiden tekemisiä. Otin mukaan narulelun, josta Jade oli tosi innoissaan, ja se piti kontaktia kivasti lukuunottamatta rähähdystä rottweilerille, jonka ohitin liian läheltä. Narulelu ei ole niin hyvä kuin motivointipatukka, joka tulee mukaan ensi treeniin taas.

Otimme paikallaoloa kahdessa rivissä. Tämäkin liike kaikki koirat kiinni, joten pääsin vain narun matkan päähän seisomaan. Otin paikallaolon sekä istuen, että maaten. Jade piti todella hyvän kontaktin ja eikä häiriintynyt mistään mitä muut tekivät. Todella hyvä ja varma suoritus, ja Jaden olisi ihan hyvin voinut pitää vapaana ja minä olisin voinut ottaa kunnon välimatkan. Tietysti sen ymmärtää, että aluksi pidetään koirat kiinni, ettei kukaan vain karkaa toisen päälle.

Lopuksi teimme sellaisen mukavan leikkiharjoituksen, missä juostiin koiran kanssa pienen esteen yli ja piti koko ajan innostaa koiraa ja kehua kovasti. Jade ei olisi tarvinnut ylimääräistä innostamista, se yritti napata reiteen kiinni, kun juostiin... ;)

Kivat treenit, lähinnä tutustuttiin toisiimme ja katsottiin tasoa. Erityisesti hyvää treeniä meille oli tuo kuja-harjoitus, sellaista meille lisää.

Mitä muuta opin tästä reissusta: ensi kerralla kun sataa, otan mukaan pyyhkeen ja toisen paidan mukaan: vaikka ulkona tarkeneekin, on hallilla kylmä. Enemmän nameja, parempia nameja. Motskari mukaan; sillä on parempi leikittää ja Jade yhdistää sen tokoiluun. Toinen remmi mukaan, märkä hiekkainen nahkaremmi on aika inhottava ja liukas pitää kädessä.

Pitää myös muistaa, että Jade osaa: se ei lähde muiden koirien luokse, vaan on kiinnostunut ja innostunut tekemään.

845854.jpg

Muihin asioihin:

UUTTA blogissa, uusi linkki Ronja-saksanpaimenkoiran ja kumppaneiden blogiin.

Ilmottautumiset Oulun KV ja Seinäjoen KV-näyttelyihin pitää hoitaa tällä viikolla. Tuonne Seinäjoelle lähtö on vielä kiinni kyyti-kysymyksestä, joka ratkeaa parin päivän sisällä. Toivottavasti päästään pyörähtämään sielläkin, portugalilaisen tuomarin edessä.

Huomenna pidetään lepopäivää ja maanantaina tokoillaan itseksemme. Tiistaina agitreeniä. Jossain vaiheessa sitä jälkeäkin pitäisi tehdä. Hyvää metsää bongasin Itä-Patelan puolella.