perjantai, 25. tammikuu 2008
Ice Age
Tätä on odotettu... Pieniä pakkasia, auringonpaistetta ja rohkeutta mennä kokeilemaan kantaako merenjää. Tämä talvi, jos nyt voi talvesta edes puhua... ... on ollut kelien puolesta ihan mahdoton. Pakkasia ei ole ollut kuin parina päivänä, ja sitten taas on satanut vettä. Jäille on kovasti tehnyt mieli, mutta eipä sinne ole juuri uskaltanut lähteä. Eilen kävimme rannassa vähän kokeilemassa ja tänä aamuna sitten uudelleen.
Jadella tuli ihan kiire juosta rantaan katsomaan miltä jää näyttää.
Hiukan vetiseltähän rannassa näytti ja meitä vastaan tullut rouva koirineen oli tyytynyt ihastelemaan auringonpaisteista ulappaa vain rannalta käsin.
Jade uskaltautui vähän kauemmas tutkimusmatkoillaan, minä pysyttelin vähän lähempänä rantaa kameralla tilannetta tiiraillen. Eilen kävimme mutkan kuvassa näkyvällä saarellakin, me rohkeat
Yleensä hipsimme moottorikelkkojen jäljissä kauemmas jäälle, mutta nyt ei muiden jälkiä jäässä näkynyt... Olihan sitä luntakin tosin yön aikana sadellut muutama sentti.
Kunnon pakkasilmaa jäin kyllä kaipaamaan. Eihän jääseikkailut tunnu miltään, jos nenänpää ei jäädy kokonaan...! Pikemmin ilma tuntui ja maisemat näyttivät hyvin keväisiltä, ihan liian aikaisin...
Mukava retki meillä kuitenkin oli. Jade sai juosta hölpötellä ja leikkiä sitten vielä hanskalla vähäsen. Pahotteluni hanskan oikealle omistajalle, jota seuraava kuvamateriaali voi järkyttää syvästi
HUOM. Hanskaa ei kuitenkaan vahingoitettu kuvausten aikana (tai sen jälkeen) mitenkään!
Nyt blogi hiljenee viikonlopun viettoon. Eilen käpöttelimme 7km hirveässä tuulenpyräkässä ja ehdimme perille juuri ennen sitä myrskyä, jota saatiin ihmetellä ja ihastella käsittääkseni ympäri Suomea. Kovassa myräkässä kävimme illemmalla myös lenkillä, johon saimme leikkiseuraa Dinan lisäksi William-bouvierista ja lagotto romagnolo-pojasta.
Jostain kumman syystä nyt sitten on blogisihteerillä vähän flunssainen olo
Kommentit